sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

B521. Suuri epäonni ja haaveidensa seuraaminen

Joskus jotakuta kohtaa suuri epäonni, asiat vain menevät pieleen, eikä se nähdäkdseni yleensä johdu siitä, ettei olisi varonut niitä asioita, joita toki on hyvä varoa, vaan useimmiten siitä, että jokin muu puoli elämässä kaataa ongelmia nistkaan, esim. että seura, jossa eniten viettää aikaa, jotenkin sivuvaikutuksenaan tuottaa onnettomuuksia juuri sinunlaisellesi ihmiselle, milloin parasta olisi vaihtaa seuraa jonnekin, minne hyvin sovit, missä ei ole elämäntavassa hiertäviä puolia tai laiminlyöntejä, hankaluuksia sovittaa järjestelyjä itselle sopiviksi, ihan onnekkaiksi. Sellaista on lä'hinnä kai, kun seuraa omia haaveitaan, vaikka olisivat ihan eri aihepiirin haaveita, koska silloin on jaksavaisempi, hyvinvoivempi, taipuvainen valitsemaan muissakin asioissa hyvin toimivia ratkaisuja, on jotenkin tyylilajin kanssa sovussa,onnekas. Ja silloin kanssa menee paikkoihin, jossa juuri siten suuntautuneita, samat haaveet jakavia toivotaan ja heille sitten on akikki järjestetty, sovitettu toiveiden mukaan ja heitä jaksetaan ja tuetaan, yritetään auttaa noihin yhteisiin haaveisiin päin. Usein se siis merkitsee muuttoa eripaikkakunnalle, jonnekin, missä kenties on päärahanlähteinä tai vetovoimatekijöinä nuo haavealasi ym kivat hienot asiat ja tenhoava kulttuuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti