torstai 25. tammikuuta 2018

B569. Ihmeparannusohjeyritelmä LIII * Suojauksien olennaisuudesta

Minua jäi mietityttämään tuo viimeisin ihmeparannusohjeyritelmäni
 B565. Ihmeparannusohjeyritelmä LII * Ailahtelevat näkymät ja erillisyys tai mukaan lähteminen,
lähinnä, että voisiko niin löytää sairastumattomuuden ja parantuvuuden tauterihin ja vaivoihin ylipäätään. Jotakin sellaista kuin, että minkämukaan lähdetään ja minkä ei, ja toisaalta lisäksi sitten suojautumisen taidon, että mitä vaikutteita otetaan ja mitä ei ollenkaan. Luulen, että kun Helsingissä, mistä olen kotoisin, kiinnitettiin huomiota kunkin tairtotasoon ja vastuuntunnon määrrään ym edesottamuksiin ja annettiin kunkin olla mukana oman taitotasonsa ja vastuuntuntonsa määrässä ja muu ohitettiin, ei annettu vaikuttaa, niin se on toisaalta hyvä, paljon parantava linjaus, mutta toisaalta sitten kun mukana on joku muusta kulttuurista tai ylipäätään ihan toisin taidoin ja ei-niin-moraalinen, niin tuo joku ottaa mukaan niitä vääriä juttuja, esim. yli taitojen meneviä tai pahantekoa väittäen, että pelkkä uskomus toisen kunnollisuuteen riittää, mutta uskomus riittää vain omiin tekoihin, ei toisiin vaikuttamiseen. Niin siitä kumminkin tulee mukaan noita vääriä vaikutuksia, jotka esim. elämäntavan heikkouksien osalta tuovat sairauksia, tai siksi, ettei välitä kantaa vastuuta vaikutuksistaan tai ihmisten eroista.

torstai 18. tammikuuta 2018

B568. Eläin nuolee haavaansa ja suojaavasti, koko viisaudellaan eikä pöpöisesti tokkuraiseksi urautuneena

Villakoirallani oli toissapäivänä tassussa haava, joka vuosi kohtalaisesti verta. Ensi alkuun sen teki mieli nuolla haavaansa, mutta vaikken estänyt sitä, niin sanoin sille että viisaasti, koko viisaudella, parantamistaidollasi, luonnn vaistoviisaudella, herkkyydellä, laajemmalla viisaalla näkemykselläsi katso mikä, on sinulle hyväksi, hyvä viisas tapa pitää haavaa. Katso myös, mitent uppaat tekemään, milloin ja miten olemaan tokkuraisen urautunut nuolemaan haavaa. Kato viisaudellasi, mitä tuon tökerön puolen pitäisi tehdä, milloin olla varovainen, milloin lakata. Vaali, tee niin kuin omalla viisaudellasi näyttää, että on haavan paranemiselle hyväksi. Ana kropallesi ohje, että terveesti vain, pian tervehtyen ja loputkin luonnon omalla parantuvuudella. Yritä viisaudellasi vaalia haava terveeksi, vaikket koko aikaa katsoisi asiaa niin viisaasta vinkkelistä.
Haavan nuolemisesta sanoin sille, että koiran ideana kai on, kun se lähtee nuolemaan haavaansa, että suojaavasti, hyvää tehden, hellsäti ja herkästi hoitaen. Se varmaankin voi tehdä hyvää, olla paranemiselle hyväksi, jos se kerram vaiston ohje on. Mutta sitten jos nuolee liikaa, väsyy vaalimaan kaikin puolin, niin pöpöisellä, pöpöjä tuovalta tuntuvalla tavalla ei saa nuolla, vaan vaaluen vain. Ks. tämän blogin edellinen kohta B567.
Tuon alun jälkeen kahteen päivään ei ole koirani haavaansa nuollut, eikä se ihan alun jälkeen ole vuotanutkaan, vaan on varonut tassun nuolemsita. Muutaman kertaan olen sanonut sille tavallisella tavalla "Ei" muistutukseksi, ja "Varovasti, muista että varo sitä tassua.", kun se on kääntänyt päätään sitä kohden. Muttei se tavallisesti niin kuuliainen ole vaan tuntuu ymmärtäneen, itse miettineen asian. Ymmärrys sillä on tavannut olla hyvä, ihmistasoa.

9.9.2019   Jos haavaan pääseepöpöjä ja tulee eläimelle tokkuraisuutta siitä, niin se voi olla luonnon oma keino auttaa sitä olemaan sörkkimättä haavaansa, eli toimia kuitenkin paranemiseen vievän tien osana.

10.9.2019   Ihan pelkän haavan kohdan kuulostelemisen sijasta tarvitsisi ajatella "Tervehtyy, tervehtyy". Ja pelkän ruven kuulostelemisen sijasta kuvitella mielessään, miten sen alle muodostuu uutta kudosta, juuri sellaista kuin mitä tuolla kehon kohdalla pitääkin. Kehon korjautuvuus on luonnon ihme, jota luonnon ihaileminen, puhtaan veden juominen, terveellinen vitamiineja sisältävä ruoka, positiivisten asioiden ajatteleminen, jonkinlainen avarakayseinen viisaus ja musiikin harrastaminen auttavat. Ja ulkoilu ym terveet elämäntavat.

18.9.2019   Kun haava on jo ummessa, sopii silel kai pitää seuraa siinä ohessa tervehdyttävästi, tervehtymistä toivoen, eikä koko huomiollaan.
Paranemista auttaa kai, jos miettii ulkoilua viileässä, sillä säätaidot ovat hyväksi iholle ja viileä ei ainakaan ole liian pöpöistä.

26.9.2019   Jos rupi irtoaa ensin reunoilta, kannattaa isoimmat alueet irtonaisesta ruvesta irrottaa vaikkapoa saksilla, varovasti, jottei irtonainen revi mukanaan vielä kiinni olevaa rupea.
Jos uusi iho on ohuempaa kuin vanha iho oli, niin siihen kai auttaa ajan myötä ulkoilu, ruoka ja elämänviisaus. Muttei kai kannata kuulostella kamalasti uutta ihoa vaan antaa vain olla sen osa kehoa ja esittää keholle ylipäätään toivomus, että kaikki sen osat terveinä ja terveiksi palautuvina, vaikkeivät alun perin ihan olisi olleetkaan juuri oikeanlaisia, niin keho itse korjaa, jos on terveet elämäntavat ja ulkoilua tavalliseen tapaan.

12. lokakuuta 2019   Uusi iho voi olla ensin ohut tai muuten puutteellinen, kesken paranemisen tavalliseen ihoon verrattuna. Silloin voi kai keskittyä tavalliseen elämiseen, etenkin sen ulkoiluun jaluontokontaktiin, ja vain esittää keholle toivomus, että jos iho jostakin ei ole ihan kunnollinen, niin korjautuisi tavalliseen ihoon päin, ihan tavalliseksi ihoksi, luonnon omalla korjautuvuudella ja elämänviisaudella. Ohutta ihoa auttaa kai paksunemaan elämänviisaus ja ruoka. Mutta siis että mennä viilettäisi terveen taoaan, huomio terveessä kehossa ja elämässä, ei ongelmakohdassa erityisemmin, vaan sille vain ohje tervehtyä, kiriä, kiivetä muun kehom tasalle.

17.10.2019   Jos haavan parannuttua uusi iho on aluksi karvaton vaikka sillä kohden kuuluisi olla karvaa, voi uudelle iholle antaa ohjeeksi kehittääsiihen sellaiset karvat kuin muualla vastaavilla terveillä kohden. Ollaan terveiden kohtien kanssa, ja koko kropan kanssa niin, että suojaten ja raviten, auttaen ja tsempateten, elävöittäen annetaan terve iho ja terve karvoitus kehittymissuunnaksi ja tavoitteeksi uudelle iholle, jolloin se elävöittävyydellä voi ensin sinne tänne tai miten helpoimmin sujuu mutta aika lailla koko alueelle aina jonnekin kehittää uusia karvoja ja pian niiden luo lisää uusia karvoja kunnes alueella on tavallinen kunnon turkki, mutta ooohjeen, tavoitteen osalta huomio on siis terveillä kohden ja paranemistehtävän osalta elävöittävästi ja hejlpaten uuden ihon alueella.

7.11.2019   Villakoiralleni kasvoi (ampiaisenpiton tms paukaman pian puhjettua ohuen ihon alueelle tulleen) ruven alta paljastuneeseen ihoon uusi karva ihan hyvin, ensin reunoilta lähtien ja sitten viimeisen raidan kohdalla vasta, kun kehotin sitä miettimään koko poskea, niin se löysi kohdan, jota ei ollut huomannut. Mutta se mietti karvojen latvoja ja että lämmittää itsensä karvoilla, antoi siis uusien karvojen latvat pari milliä ihosta ko alueelle ohjeeksi, ja tunnelma oli kai sen turkin värinen ja lämmin, karvoitusmainen. Mutta ensin oli tämä minun ohjeeni ja kai lisäsi parantuvuutta ainakin hiukan.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

B567. Entisen kilpaurheilijan vaivat ja tervehenkinen peruselämä

Jos kilpaurheilija tai entinen kilpaurheilija jää miettimään suurimman rasituksen, ponnistuksen tai tsempin aihetta ilman, että elää kyllin tervehenkisesti ja aktiivisesti, niin on siinä iso jännitys tai rasitus aika lötkön osan vieressä, ja niin voi jokin osa ylirasittua tai krampata ja kehon viereiset alueet tai elämäntapa eivät jaksa kantaa sitä ihan terveelle tolalle. Siksi olisi tärkeää, etteei keskity noihin entisiin haasteisiin, joilla oli tukenaan hyvä kunto ja terveet elämäntavat, innostuneisuus yms, vaan huolehtisi siitä, että on hyvin sujuvia harrastuksia, peruskunto, hyvää mieltä, terveet elämäntavat,ja ne sitten jaksavat kantaa monessa, vaikkeivät ihan huippusaavutuksiin yltäisi.
Urheilijalla on paljon urheilustya kertynyttä ja urheilussakin auttavaa elämänviisautta. Niinpä, jos jotakin vaivaa on, niin nuori juuri opintonsa päättänyt (mies)lääkäri ei varmaankaan ole yhtä viisS vaan liian palikkajärkinen, kraahmallinen tms, kaavamainen, isompaa ymmärrystä vailla. Kun taas kokenut elämä ymmärtävä sairaanhoitaja tms, joka ymmärtää myös vaihtoehtoisia hoitotapoja, elämänalueiden merkitystä terveydelle, saattaisi paremmin löytää entiselle kilpaurheilijalle sopivantasosia ja sdiis toimivampia vaihtoehtoja.
Urheilijalla on hyvä käsitys terveydestä. Niinpä keholleen voi antaa ohjeen "Terveesti vain, tervehdy, luonnon omalla ihmeellisellä parantuvuudella. "tms, antaa sen noudataa ohjetta kuin viisaita neuvoja yleensä, parantumissentienä, niin ehkä sillä voi kohentaa oloaan ja parantua paremmin, nopeastikin. (Ks. ihmeparannusohjeyritelmäni.)

tiistai 16. tammikuuta 2018

B566. Sairastava ei opi ja luonnon kauneuden ihaileminen

Moni menee sairastaessaan tukkoon, tyhmäksi ja ei opi oikein mitään, ainakaan yllä tavalliselle tasolleen. Siinä on kai kyse elämänuomista, jotka tavallisestikin tyhmentävät, vaikkei olisi sairas, esim. että vain olla möllöttää ja tuijottaa tyhjää seinää ja on siinä samalla jotenkin vellova tai pöpöissä uiva olo, el ei kropan visauskaan toimi eikä näköaistin varainen kuvallinen ajattelu ja sen tuoma nopea reaktiivisuus ja koulumainen asioiden oppiminen sekä huomioonottaminen. Näköaistia parantaisi luonnon kauneuden ihaileminen, esim. ikkunasta auringon paistaessa männynoksiin tai pienellä kävelyllä. Kropan viisautta ja siis sosiaalista kautta tulevaa oppimista auttaa, jos kroppa ei ole vain yksi möhkäle, kenties pöpöinen, vaan jollain lailla hienomotorisempi, elämässä mukana, mitä kenties toisi polulla tai kallioilla käveleminen, missä silmä katselee kaunista ja kroppa pelaa yhteen silmien kertoman kanssa.
Katso luonnollisista virikkeistä 12. sokeritauti

B565. Ihmeparannusohjeyritelmä LII * Ailahtelevat näkymät ja erillisyys tai mukaan lähteminen

Jos maailma olisi henkeä vain, tai jos olemme tekemisissä monimutkaisempien elollisen luontomme ilmiöiden kanssa, niin maailma ei ole mekaaninen eivätkä olosuhteet ole fiksattuja valinnoistamme riippumatta. Vaan luonnolla on oma viisautensa ja niin voimme valita parantuvuuden ja sairastumattomuuden. Voimme valita myös hyvin parantuvia teitä ja jättäytyä pois kannoilta, joilla meille tulee jotenkin haitallista sosiaalista tai muuta vaikutetta.
Ihmiskehon toiminta on kovin monimutkainen. Usein mekaanisissa asioissa, jos teemme itse yhtä, luulemme, että toisten vaikutukset, mitä ne kulloinkin ovatkaan, tulevat mukaan myös yhtä vääjäämättömästi. Mutta kehon toiminnot ovat erilliset, voimme tavoitella yhden toimivuutta ja toisen jäämistä pois, yhtä aikaa, peräjälkeen, jne. Voimme esim. säätää lämmöntuotantomme päälle, verenkierron hyväksi mutta itsemme ihan erilliseksi ympäröivästä kylnästä ilmasta tai erilliseksi pakkasilmasta etyäämpänä ja ihan ihon luona olevaa ilmaa vähän lämmittäväksi, lämpimäihoiseksi. Samoin voimme lähteä mukaan omaan parantumisyritykseemme ja hyväätekeviin cvaikutteisiin, vaikke niitä olisi van hetkittäin ja lopun aikaa vain luonnon oma parantuvuus, ja samalla sanoutua irti huonoilta tuntuvista vaikutuksista, huonoilta tuntuvista ehdotuksista jne, vaikka ne olisivat jonkun auttavaiseksi itsensä luokittelevan tai tilanteen jokin puoli kuten nyt vaikka tuo pakkasilmatai pöpöjen joutuminen iholle - kyllä keholla voi olla jotakin omaa viisautta siitä, miten pöpöjä hallita, lisääntyvätkö ne paljon kuin kosketus rakasterttua elämäntapaa, vai vähän tai ei ollenkaan kuten kurissa pidetty ei arvostettu vähäpätöiseksi oletettu, jolta vaaditaan hyvätapaisuutta.

maanantai 15. tammikuuta 2018

B564. Ihmeparannusohjeyritelmä LI * Näkemyksen sirpaleiden kantamana

Kohdasta A248. Paleltumat
"Jos ihan vain jotakin parannuskeinoja omasta varastosta etsisi, kunhan vain toimisi,muttei ole välttämätöntä tietää, että miten, mutta kaikenlaisia vinkkejä ja vaistomaista tietoa voi käyttää, niin auttaisikohan sanoa "simsalabim" ja "akrabadabra" ja olettaa niillä kummallakin kenties, ainakin osin, omalla tavallaan tai omilla tavoillaan parantuvan paleltuman."

torstai 11. tammikuuta 2018

B563. Sairastamisen pitkittyminen ja uskoontulo

Jos sairastamista vain jatkuu, eikä tilanne käänny selvästi parempaan, tervehtymiseen, niin ehkä jokin elämän kuvioissa on huono valinta tai kenties monikin asia, muttei kenties osaa itse tunnistaa, että mitkä, tai sitten olosuhteet, esim. sukulaiset, ovat liiaksi vakiintuneet osaksi elämää, ei osaa niitä muuksi muuttaa, elää vapaasti niin kuin hyvältä tuntuu, hyvältä vaikuttaa. Silloin avun voisi tuoda uskoontulo, uskonto isona osana elämää, sillä uskonnolla on vastauksia elämän tarpeisiin, mm parantamistaitoa ja kykyä saada tilanteita paremmalle tolalle.

B562. Kahvin tarve ja sama energiamäärä ruuasta & tunnelmallinen tauko

Joidenkin päivä menee pilalle, jollei käy kahvilla. Kahvi lämmittää ja ainakin, jos syö sen kanssa pullaa tms, niin laivonnaisessa voi olla paljon kaloreita, energiaa päivää varten. Kotileivonnaisissa on kaloreita enemmän, jos tekee ohjeen mukaan, kuin kaupan valmispaketeissa, joista kalorit on pyritty minimoimaan, eli kahvion irtomyynnissä voi olla enemmän energiaa pullassa tms. Samoin voi kai kahvissakin olla rasvaa tms? Eli energiantarpeen voi täyttää muuten ja juoda kuumaa tms lämmittävää. Ravinnontarpeen osalta moni on säätynyt siihen, että juo kahvia, joten joskus voi tarvita kahvia, jos elää niin kuin muutkin. Ja työ tms voi kaivata taukoa, hyvähenkistä, ystävällistä, erilaista jaksoa, tavallaan tunnelmallista tai lehden parissa.

5.10.2019   Jos juot maitokahvia kahviossa, niin kannussa on kai yleensä kermaa ja maito maitotölkissä. Kerma on täysmaidon se osa, josta kirnuamalla, siis mitään muuta kuin ilmaa lisäämättä, saadaan voita.

26.11.2019   Arjen töillä, etenkin ammatilla, on omat uomansa, joille elämä tuppaa asettumaan, ja niin on kahvion pitäjälläkin ja työtovereilla, jotka päivän välivvä käyvät kahvilla, ja niin nuo toisten vakiintuneet uomat vetävät mukanaan vähän samaan tapaan kuin ammattitaidon vaatima keskittyminen, jos sinut oletetaan samat uomat omaavaksi, esim. kahvion tavcalliseksi kävijäksi, vaikka se olisi eri aikaan kuin tutuilla ohikulkijoilla tms.

4.1.2020   Jos ihmetyttää, miksi kahvilla käymisestätulee tapa, niin voiko olla, että kahvipapu on tropiikin kasvi ja tuo maullaan, tropiikkilaiselle ruualle omistetulla hetkellä tropiikkilaisen elämän uomia ja taipumusta jatkaa aina samanlaista elämää. Ja jos kahvi tuntuu liian helpiolta valita, niin voiko olla, että kahvon koostumuksen tms on valinnut vanhus, jolloin se kenties tuo vanhuksenkokemuksen tuomaa helppoutta ja kenties monelle sopivuutta välittömästi kahvikupillisen ottamiseen ja kahvin makuun yms liittyviin kysymyksiin.

Kahvilla käyminen vaikuttaa niin järjettömältä tavalta, että voiko olla,että se on korvike jollekin muulle, jolla olisi itse ansaittu paikkansa elämässä. Ota pala suklaata suuhun ja hörppäisi aika kuumaa teetäpäälle, niin suklaa sulaa suussa ja maku on kamalan hyvä, ainakin Fazerin sinisen, mutta onhan siinä hammaslääkärinvaara ja lihoamisvaara, niin että ehkäsiksii kahvi tuli "hot chocolate"n tilalle, ja kaakao.

Jos tuttavasi ovat kyllästyneet siihen, että ylenpalttisesti harrastat jotakin perspektiiviä tai edesottamusta, jota he eivät juuri nyt jaksaisi, niin ehkä he lähettävät sinut kahville, tai jäähylle, tai kävelylle, harrastukseesi, tms.

10.2.2020   Jos kahvilla käyminen on tullut tavaksi, niin kuinka useasti olet tullut ottaneeksi maitokahvia? Maitoon liittyy jatkuvuutta, kai aivan toisin kuin kahviin, ja symboliikkaan huomiota kiinnittäessä kai tulee luottaneeksi moraaliin ja sivistykseen, jolloin se lisää omaa hyväksyntää maitoa ja kai sen myötä maitokahvia kohtaan.

tiistai 9. tammikuuta 2018

B561. Ihmeparannusohjeyritelmä L * Terveesti vain

Kehoaan voi pitää huonola tai hyvällä tervehenkisellä terveellä tavalla. Samoin vaikutteita muista asioista voi poimia juuri terveistä, tervehdyttävistä, terveen viisaista, villieläinmäisen terveen elämän mahdollistavan tervehenkisistä, kauniin elävöittävän terveistä, terveydestä apljon ymmäörtävistä, tervehdyttävistä. Siksi keholleen ja mielelleen voi antaa ohjeeksi, että terveesti nyt vain, ihan vain terveesti, niin silloin keho kai osaa paremmin itse parantua, osin kenties nopeastikin ja lopuilta osin ainakin sitten ajan kanssa, terveydentajunsa auttamana.