Tulin katselleeksi nettivideioita hälytysajoneuvoista liikenteessä, kun jäin ihmettelemään turkulaisten uutiskuvien vihreä-keltaista hälytysajoneuvoa, että mikä se on. Ambulansseista ja paloautoista ei jäänyt paha mieli, vaikka niiden ajajat olivat tosi kirjava joukko. Sen sijaan johtoauton ajaja oli summittainen, kai psykologi, eli paljon taitamattomampi, puppumaisempi ja pahaatekevämpi kuin alaisensa, ja jäi olo, etteivät he todellakaan kuulu moiseen työhön. Myös lääkeambulanssin kulku jätti pahan mielen kuin heiltä olisi puuttunut tavallinen parantamistaito ja käyttäneet lääkkeitä valtaa saadakseen. Olisi pitänyt lääkeambulanssin olla vähintään yhtä parantajantaitoinen kuin tavallisen ambulanssin väen, jotta olisi osaanut ottaa huomioon hoidon idean, lääkkeitten käytön tavan ja päätellä siitä, mitä tavallisia hoitokeinoja voi hyvin käyttää ja millä tavalla, jottei menisi lääkkeillä liiaksidumppaamiseksi tai jopa tavallisten elämäntaitojen karsimiseksi.
Ambulanssien hyvä puoli oli, että yrittivät hoitaaja uskoivat hoitokeinojensa olevan hyvät. Mieleen jää, että miksi sitten sairaaloista ja lääketieteestä ei jää niin hyvä mieli. Siksi, että asia on potilaan näkövinkkelistä erilainen. Kaikki eivät ole taitavia parantamaan, mutta hyvä yrityskin on usein arvokas. Mutta jos huono parantamaan ottaa totalitaarisen vallan väittäen että vuosikymmeniä elämäntaitojaan harjaannuttaneen omat hoitokeinot, omat parantajantaidot muka ovat vastuuntunnotonta puppua, niin himma menee pieleen, sillä kyllä pitäisi olla oikeus parantua, vaikka olisi taitavampi parantamaan omalla tavallaan kuin lääkä'rinsä. Kaikki tuollaiset taidot eivät ole varsinaisesti parantajantaitoja vaan vaikkapa näkemystä hyvästä lähestymistavasta tai sosiaalista silmää, että kuka on oikeasti taitava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti