maanantai 6. helmikuuta 2017

B446. Liian komenneltu teini ja ruoka joka tuo löysemmän vatsan

Minua on ihmetyttänyt tällainen ilmiö, että varhaisteini tai teini on liian komenneltuna, ei saa ollenkaan tilaa omalle elämälleen. On kuin vanhempien tarkoituksella helpottamat ohjeet olisivat tulleet tulkituiksi suuriksi elämänviisauksiksi, vaikkei nuori itse niitä niin utlkitse eikä äiti, mutta isäkö tekee virheen tai pikkuveli tai lemmikkieläin tai vanhempien ammattialojen ihailija? Nuorelle sillä tavoin esikuvia olisivat kai ihailemiensa harrastusten vanhempi väki, joka voisi omalta osaltaan olla näyttämässä tietä aikuisempaan elämään, nuoren itse toivoman tyyppiseen.
Mutta voiko olla, ettei nuori koe itse ottavansa komenteluita niin tosissaan vaan hänen huomionsa on jotenkin muusta syystä kapeutunut enemmän kuin millainen hänen oma kapasiteettinsa olisi ja mielipiteensä tilanteesta. Voiko huomion kapeutuminen olla samantapaista kuin hänen kakalla äheltäessään: hänellä on kyllä kapasiteettia aika paljon tai paljonkin, mutta sillä hetkellä se ei ole käytössä kuin kapeutuneena vain? Voiko kyse siis olla esim. siitä, että kakkaaminen ja peräsuoli eivät toimi tuossa iässä oikein, vaan on kenties liian kova vatsa? Eli tarvitsisi jatkuvasti syödä sellaisia ruokia, joista tulee löysempi vatsa. Ja ehkä käydä kakalla useammin, peräsuolen tyhjemmäksi.

29.3.2017   Voisiko tuo kanssa olla liian korkeasta kehonlämpötilasta, esim. jos talvivaatteet keväällä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti