tiistai 3. huhtikuuta 2018

B577. Hermoromahdus ja taukoa, kippuraan, realistisempi tavoitteidenasettelu & tervehenkisyys

Hermoromahdus on kai sitä, kun on jokin taakka, vaikkapa sairastaa päänsärkyä, ja samalla yrittää pakottaa jotakin tiettyyn muotoon ja homma luisuu käsistä, esim. kun lapset kasvavat jo aika aikuisiksi. Silloin on tavoitteenasettelu ollut väärä, kenties mahdoton tai ainakin tarpeettoman ohjaileva. Ja oma tekemisentapa on ollut voimaton, kenties ulkoluvun tyyppisesti hahmottavaa lastaan tms matkinut, sen sijaan, että olisi ollut tervehenkinen ja terveet elämäntavat omaava. Tavoitteenasettelu menee usein väärin, kun vuosien myötä olosuhteissa tapahtuu muutos, jota ei ole yleensä ääneen sanottu ollenkaan niin suureksi: esim. kun lapset kasvavat ja kuuluu heidän jo itsenäistyä jonkin verran ja tulevaisuudessa vielä kokonaan eri teitä kulkea kuin vanhempansa, eli on jäljellä vain ohjailun rippeet hetkeksi aikaa ja niin kuuluu olla, ei kuulu pilata lasten aikuista elämää. Silloin on kommunikaatio tärkeää: miksi sinulla on päänsäörkyä, miten ison osan päivästä, paljonko se elämääsi ja tekemisiäsi haittaa, ja toisaalta, mitä pitäisi lasten huolehtia ja miksi ja miten heidän aikuistumisensa käy siltä pohjalta hyvin. Kanssa, jos on muuttanut kauemmas, niin kulttuurieroja voi olla tosi monta ym muita olosuhde-eroja, ja silloin olisi kai olennaista rajata vastuualueensa tai tehtävänsä paljon kapeammiksi, jotta on energiaa ja osaamista noiden uusien asioiden oppimiseen, sillä kaikki kulttuurit eivät huolehdi samoja sioita ja niin jonkun vanhan elämäntavan peruspilarin huoletiminen voi niellä ison osan liikkumatilasta ja kumminkin olla yksilölle tarpeen. Siis pitäisi luopua noista epärealistisista liian teoreettisesti laadituista tavoitteista, tauota siis hetkeksi, vaalia itsensä kuntoon esim. kyykyssä kippurassa kädet jalkojen ympäri tai vastaavasti tuolissa (muttei kai sikiöasennossa jollei ole ihan kipeänä) ja vaalia siten tunteensa ja eheytensä kuntoon, valita sitten arkijärkisemmät paljon helpommat tavoitteet vanhojen epärealististen tilalle ja informoida vaihdoksesta muitakin, sekä kerätä voimia tervehenkisyydellä ja tercveillä elämäntavoilla, joilla saa molemmilla toimivuuttakin lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti