tiistai 13. kesäkuuta 2017

B501. Näin opit itse laatimaan parannusohjeyritelmiä

Kirjoitin hakemiston alkuun näin. Kopioin sen tähän, jottei se katoa, jos muokkaan hakemistoa.

"(Näin opit itse luomaan parannusohjeyritelmiä, jos olet itse suurin piirtein tai ihan terve: Terveellä ihmisellä ovat yleensä säätämisen taidot paremmat, vaihdetaan vaatetusta lämpötilan ja tekemisen mukaan, seurataan mielitekoja lösimättä ja valehtelematta, huomataan ottaa huomioon monta asiaa yhtä aikaa jatkuvasti aihepiirissä kuin aihepiirissä, tavoitellaan terveitä elämäntapoja jatkuvasti kaikessa. Tällainen aloittelijan kuulosteleva, arkijärkinen elämää ymmärtävä, asioita maisemana katsova näkökulma on yleensä hyvä vaistoviisauden ym luonnostaan ihmisen kykyihin kuuluvan oppimiseen, luulen.)
Luulen, että pääkaupunkiseutulaisilla (mistä olen alun perin kotoisin) on samantapaista näkemystä parantamisesta: heillä se on usein monta pientä huomiota, jotka summautuvat joksikin tietyksi ohjeeksi, että mitä sen ja sen vaivan kanssa kannattaa tehdä. Jos jollakulla on osaamista, niin ei isokaan kirjoitusurakka niin kauan kestä: yksi kohta tietokoneen kanssa turaamisineen ehkä vartin, pidempikin vain puoli tuntia, ja siitä moni kai voisi jo parantua yhden kerran työrupeamalla. Jos kirjoittelisi kolme palasta päivässä, niin vuodessa ohjeita olisi jo tuhat, ja urakka kai sillä hoidettu, jos hakemiston samalla tekee. Mutta eihän ohjeita tarvitse olla enempää kuin yksi, jotta kannattaisi se kirjata ylös: voi sillä jo auttaa joitakuita takenties montaakin. Perusohjeita (esim. päänsärkyä jonakin vuorokaudenaikana, miksi, mikä auttaisi), lähtökohtana toimivaa näkökulmaa opettamassa, olisi hyvä olla monen yleensä ihan terveen ihmisen tekemiä."

11.1.2021   Tämän blogin parannusohjeyritelmät ovat terveiden elämäntapojen osaamisen pohjalta syntyneitä, eivät siis pelkkää arvailua tai kirjatietoa. Jos itsellä on terveiden elämäntapojen osaamista, ihan oikeaa sellaista, niin voisi kai vastaavasti ohjeita muistiin kirjaamalla oppia laatimaan lisää ohjeita, laajemmalta osaamisalueelta. Ensin kirjaisi ylös sellaisia ohjeita, jotka varmasti osaa ennestään, kuten vaiukka että hyvin nukkuneena voi yleensä paremmin. Sitten kun on niitä kirjoittanut ainakin muutaman, niin kunihan vain e lelee eteenpäin ja elämässä tulee vastaan erilaisia asioita ja aihepiirejä, niin jotkin yleissivistyksen ja terveiden elämäntapojen yms elämänviisauden mukaiset niistä auttavat paranenmisessa myös ja joskus niiden näkövinkkelistä elellessä osaa antaa jonkin ohjeen tai muutaman, että miten niistä olisi hyötyä. Ja niin ovat nämä tämän blogin poarannusohjeyritelmät syntyneet.


20.4.2022   Yksi mahdollisuus on, että nuorempi asianharrastunut kurjaa ylös kokeneen sairaanhoitajan tms ohjeita. Ne ovaat usein hyvin kuteytyneessä muodossa kuin jo kirjoitettuja, esim että niihin ja niihkn vaivoihin auttavat yleensä se ja se. Sen sijaan, jos välussä on epäselvää puhetta tai käsillä olevaan yksittäistapaukseen liittyvää, niin se ei kai ole ko yleisen tason ohje vaan sosiaalusten seikkojen yms hahmottamista, mikä ei lle niin yleisellä tasolla eikä niin varmaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti