Kun olen nyt kirjoitellut näitä ohjeita muutaman sataa sitä mukaa, kun olen niitä keksinyt, niin joinakin aikoina olen keksinyt monta tai muutaman ja joinakin en ollenkaan mitään.
Huonoin näyttää olevan kkrrraaahhhhh-mallinen järki, vähän niin kuin joillakin insinöörimäisyykisiä arvostavilla. Sen hyvänä puolena tosin on suositeltujen vaihtoehtojen toisteleminen ja näkemys, että keho itse osaa itsensä parantaa, luonto on viisas ja parantaa, ihmiskeho on jumalan ihme.
Sitä paremman suojan antaa flunssaisen tyylinen pökkyräisyys, muttei sillä järin uutta keksitä, mutta voidaan satsata tunteidenmukaisiin hyviin näkemyksellisiin ratkaisuihin.
Sitä parempi näkyisi olevan tavallinen arki, ainakin vapaa-aikana, kun silloin voi tervehenkisesti reagoida, hahmottaa uusia asioita, löytää positiivisia ratkaisuja, osaa ottaa elämän asiat hyvällä tavalla vastaan. Mutta yltääkö se vasta erityisen luvan saatuaan noiden kahden aiemman hienouksien tasolle, vai onko yleensä romautettuna siihen, missä muut pysyvät mukana.
Tervehenkinen elämä ja terveet elämäntavat yhdessä kauniin uskonnollisen ja moraalisen harrastuneisuuden kanssa tuntuisivat tuovan varsinaisia parantamisen taitoja ja ratkaisevan vaikeitakin ongelmia, sellaisiakin, mitä muut eivät osanneet ratkaista. Mutta ajantaju on herkällä vikkelämpi: kokee pitkiksi ajat jos joutuu sairastamaan, venttaamaan tai tekemään töitä, samoin usein toivoisi muilta korkeampaa ymmärryksen ja hyvän tahdon tasoa, kun tulee luulluksi vaisuksi, vaikka on vain ollut odottamassa toisia. Ei tuumi helposti, no ei se mitään, vaan sen sijaan keksii jonkin näkemyksellisen keinon päästä vaikeuden yli, mutta yleensä silloin koko touhu menee liian monimutkaiseksi muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti